Faskiahoidossa kartoitetaan mahdolliset vaivat erilaisten testien, palpaatiotutkimuksen sekä alkuhaastattelun avulla. Hoidossa hoidetaan myofaskiaalisia kudoksia käsin hieromalla sekä erilaisin apuvälinein.
Hoidossa voidaan keskittyä helpottamaan kehon jännitystiloja tai vaikkapa rauhoittamaan hermostoa stressaavassa elämäntilanteessa.
Erilaisten leikkausarpien tai tapaturmien myötä tulleiden arpien kiinnikkeet voivat aiheuttaa ympäri kehoa kipuilua, joten ne olisivat hyvä hoidattaa mahdollisimman pian. Arpien hoitamisella ei ole kuitenkaan takarajaa -esimerkiksi yli 20 vuotta vanhaakin arpea voi hoitaa.
Arpea voi hoitaa, kun se on selkeästi arpeutunut kiinni eikä ole tulehtunut. Hoito aloitetaan arven tutkimisella sekä haastattelulla. Usein arven hoitamiseen riittää yksi hoitokerta.
Joogahieronta on lattiatasolla tapahtuvaa kokonaisvaltaista hierontaa. Joogahieronnan yksi oleellinen osa on hierojan avustuksella tehtävät venytykset, jotka ovat saaneet vaikutteita jooga-asanoista.
Joogahieronta sopii kaikille perusterveille henkilöille, joiden on mahdollista olla hieronnan ajan lattialla niin selin- kuin vatsamakuulla. Olet siis tervetullut tähän hierontaan, vaikka et omaisi mitään joogataustaa. Hieronnassa ei tarvitse olla joogavaatteita tai muita erityisiä varusteita. Hieronnassa käytetään hierontaöljyä.
Klassinen hieronta on perinteinen hierontamuoto, joka laukaisee kehon erilaisia jännitystiloja ja mahdollisesti helpottaa kiputiloja. Klassinen hieronta vilkastuttaa verenkiertoa, kudosten aineenvaihduntaa sekä kuona-aineiden poistumista kehosta. Lisäksi klassinen hieronta pehmentää arpikudosta sekä lisää lihasten joustavuutta. Hieronnan tarkoitus on rauhoittaa, rentouttaa sekä helpottaa ja ennaltaehkäistä vaivoja.
Ilmoitathan varauksen yhteydessä mahdolliset sairaudet ja lääkitykset. Jos olet yhtään epävarma sopiiko jokin hierontamuoto sinulle, kysy etukäteen ennen kuin varaat ajan!
Kontraindikaatiot hieronnoille: syöpä, (raskaus*), akuutit vammat, flunssa ja vatsataudit, kuume, kehon eri tulehdustilat, tarttuvat ihotaudit, hoitamaton diabetes, päihtymystila, hemofilia, vahva kipulääkitys jne.
* Normaalisti etenevä raskaus terveellä äidillä ei ole este hieronnalle. Ilmoita raskaudesta hierojalle, jotta hän osaa ottaa raskauden huomioon hoitoa tehdessä, esim. lantion aluetta ei käsitellä voimallisesti eikä vatsan seutua hierota. Klassista hierontaa voidaan suorittaa kylkimakuulla tai istuma-asennossa, kun vatsallaan oleminen ei enää onnistu. Joogahieronta ei valitettavasti onnistu, jos vatsallaan oleminen on hankalaa.